"Autan sinua ymmärtämään kryptoja.
Tavalliselta ihmiseltä tavalliselle ihmiselle. Helposti."

- Piia

 Henkinen, fyysinen ja taloudellinen hyvinvointi.

Balanssi näiden välillä vaikuttaa siihen, millaiseksi oma hyvinvointi koetaan. Käytettävissä olevaa aikaa ja energiaa tulisi suunnata tasapuolisesti kaikkiin osa-alueihin.

Taloudellinen hyvinvointi tuo mielenrauhaa ja antaa mahdollisuuksia.

Yhä useammat tiedostavat taloudellisen hyvinvoinnin merkityksen. Se lienee osasyynä sijoittamisen yleistymiseen. Järkevä rahankäyttö, säästäminen ja sijoittaminen ovat taloudellisen hyvinvoinnin kulmakiviä.

 *****

Hyvinvoinnin Upgraden takaa löytyy kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista kiinnostunut sivutoiminen yrittäjä. 

  Yritykseni HelmiFiilis syntyi alunperin nostamaan ihmisten fyysistä ja henkistä hyvinvointia.

Analyyttisen palkkatyöni vastapainoksi päätin tuolloin ryhtyä vetämään ulkotreenejä.

Nautin liikunnan tuomasta energiasta, ihmisten liikuttamisesta ja siitä, että saan auttaa ihmisiä voimaan paremmin.

 

 

Sittemmin HelmiFiiliksen rinnalle syntyi myös Hyvinvoinnin Upgrade.

Sijoitusinnostukseni myötä sukelsin lohkoketjuteknologian ja kryptojen maailmaan. Ja yllätyin siitä, miten isosta asiasta onkaan kyse. Isojen tuottomahdollisuuksien lisäksi kryptot tarjoavat monia uudenlaisia mahdollisuuksia maailmassa, ja rakennuspalikoita internetin seuraavalle kehitysaskeleelle. 

Vähän ehkä yllättäenkin monet kryptoilla toteutettavat uudet asiat liittyvät tavalla tai toisella myös yhteiskuntien ja yksilöiden hyvinvointiin.

*****

Hyvinvoinnin Upgrade tarjoaa neutraalia tietoa kryptoista ja kryptosijoittamisesta sekä monista aiheeseen liittyvistä ilmiöistä, jotka ovat meidän kaikkien tulevaisuutta. 

*****

Tervetuloa seuraamaan Hyvinvoinnin Upgradea, ensisijaisesti Instagramissa.

Taustaa...

 

Vaikka taloustiede oli aikoinaan pääaineeni ja sen lisäksi erilaisia rahoituksen, rahapolitiikan ja sijoittamisen kursseja tuli opiskeltua, en silloin parikymmentä vuotta sitten innostunut ajattelemaan omaa talouttani sen enempä. Tyydyin pankkitädin suosittelemiin korkeakuluisiin rahastoihin, joita kartutin pienillä summilla kuukausittain – ja tuhlasin loput.
 

Muutama vuosi sitten suurin haaveeni toteutui: minusta tuli äiti ❤️

Samalla ryhdyin myös ajattelemaan perheeni taloudellista tulevaisuutta. Miksi ihmeessä en laittaisi rahojani kasvamaan fiksummin ja pyrkisi omalta osaltani takaamaan meille vakaata tulevaisuutta?

Tutuksi ovat tulleet osake-, asunto- ja kryptosijoittaminen, joista viimeisenä mainittu on saanut suurimman huomioni.

Kryptot tuntuivat aluksi vaikeilta ja ehkäpä juuri siksi niin mielenkiintoisilta. Päätin ottaa härkää sarvista ja ryhtyä selvittämään asiaa.

Vuosina 2021-2022 olin opintovapaalla, joten pystyin vapaasti valitsemaan mihin aikani käytän. Uppouduin kryptojen maailmaan. Tuolloin ymmärsin miten valtavasta ja tulevaisuuden kannalta merkittävästä aihepiiristä lohkoketjuteknologiassa ja kryptoissa on kyse. Ja kiinnostukseni kasvoi entisestään. 

Ymmärryksen kasvettua ryhdyin hämmästelemään, miten vähän suomalaiset tietävät kryptoista.

Negatiivissävytteiset lehtiotsikot eivät kerro juuri mitään ja helposti ymmärrettävää suomenkielistä materiaalia on tarjolla todella vähän.

*****

Kantaakseni oman korteni kekoon tiedon jakamisessa perustin Instagramiin @hyvinvoinninupgrade -tilin.

Tuo tili keskittyy kryptotiedon jakamiseen. Aiheina erilaiset kryptot, internetin seuraava kehitysaskel Web3, metaversumit ja paljon muuta aiheeseen epäsuorasti liittyvää, kuten esimerkiksi tekoäly.

Jos sinä haluat päästä kryptojen ymmärtämisessä helpommalla, saada helposti ymmärrettävää tietoa valmiiksi pureskeltuna, autan mielelläni.

Liity postituslistalle

Pysy ajantasalla Hyvinvoinnin Upgraden tarjoamista mahdollisuuksista!